lauantai 19. lokakuuta 2013

mikä meni pieleen

käytiin haku-kokeessa Raisiossa ja kyllä meni jokin pieleen jo ennen kuin edes kentälle ehdittin.
Ensinnäkin oli pieni jännitys itselläni muttei mikään ylisuuri. Lumi hengaili hetken  Jansun kanssa ja ampaisi mun luo kun oli aika mennä tottis osuuteen. No joo eipä ollut ei tytteli ihan kuulolla. Ilmottautumiseen kun menimme kiersi tuomarinkin ennen kuin istui viereen uudelleen. Siitä lähtö paikalle ja huinii ihan muualle. Liikkeelle mars..ihan ok seuruu kunnes eka laukaus, reagoi hieman sitten toinen ja edistää metrin ja siitä sitten alkaa tehä ihan itsekseen jos jonkin näköistä liikkumista mua ei kuuntele ollenkaan vaikka karjasen että seuraa. Täys käännös tulee sivulle mutta kolmen askeleen jälkeen lähtee haistelemaan omiaan. Se oli sitten siinä. Keskeytän tämän tottis osion tähän. Kiitos tuomarille ja teen ainoastaan tasamaa noudon ja hyppy noudot. Lumi tekee ne hienosti ainoa että kapulan luovutuksessa pitää kiinni ehkä liiankin tiukasti ja yrittää varastaa sitä multa. Eipä ole tälläistä ollut koskaan.

Laitan Lumin kentän viereen odottamaan loput suoritukset ja naamailee mulle lisää. Ei sitten millään olisi ollut makuullaan.

Nytpä näin jälki viisaana olen ikäväkseni huomannut kuinka vähän sitä tuleekaan reenailtua laukauksia ja henkilö määrää kentällä. Todella epäreilua koiraani kohtaan viedä se lähes kokemattomana kokeeseen kun ollaan ehkä alkukesästä viimeksi laukauksin reenailtu. Että on ikävää huomata mitä tekee väärin ja ihan itse.
No onneksi näistä oppii itsekkin.

Mentiin esine-ruutuun ja huomaan taaas että Lumi ei ihan täpöllä ole mukaani tulossa kun siellä on yleisöä ja tuomari vastassa. Pysähdyn ja kerron että nyt mennään tekemään töitä, ennakoiva tehdään hieman aikasemmin ja ok se. Kun sitten ilmottaudumme niin Lumi on tosi täpäkkänä vieressä ja tulee etulinjalle mukana hyvin.
 Siis kaksi esinettä ja maasto oli hyvin erinlainen, tasaista eikä juurikaan metsää. Iso vesilätäkkö etureunassa hmm haasteellinen eikä siinä vielä kaikki vasemmassa etunurkassa henkilö vahtii etteivät lenkkeilijät kulje esine-ruudun läpi.
Huokaus ja lähetän Lumin noutamaan esinettä. Saa hajun jo ensimmäisestä esineestä ja tuo nopeasti välmäämättä , siirryn siitä eteenpäin ja lähetä saa taas hajun piankin etsii huolella ja luovutta hienosti.
Tosi kiva fiilis tästä saadaan täydet 30pistettä.

Sitten vielä henkilö hakua, kummasti jännitys tiivistyi kun kapusin ylös radalle. Maasto pienen mäenpäällä. Lumi oli hieman malttamaton olisi heti ampaissut maastoa tutkimaan mutta hienosti kuitenkin kuunteli ja saatiin hieno aloitus etukulmaan. Pistot ja pistojen syvyyden hyvät, tulee kuitenkin toisen piston jälkeen mun takaa takaisin, kolmas pisto oli pitkä kestoinen sain huudella parikin kertaa ennen kuin tulee. Kaksi seuraavaa ihan ok mitä nyt tulee edelleen takaa ja kuudes pisto ja tuo rullan hmm takaa noh lähetän näytölle mutta huomaan heti että on vale. Mennään nyt kuitenkin tarkistamaan mitä sieltä löytyy eipä mitään. Keskeytän kokeen tähän ja kysyn voidaanko nostaa yksi maalimies en halua valei lmaisua enempää. Tuomari epäili josko olisi Lumi saanut hajun maalimiehestä muttei ollut paikantanut sitä.
Näyttä missä maalimies lähetän Lumin sinne päin ja tekee tosi hyvän piston ja tarkistaa huolella piilon ennen kuin tuo rullan, tosin tuo hassusti sen kiertää kaaressa takasin. Nyt myös vie paremmin piilolle käy hienosti makuulle piilolle ja antaa maalimiehenkin hienosti nousta. Keskilinjalle mentäessä kulkee mun mukanani. Otetaan vermeet pois ja tuomari kehui piilo työskentelyn ja toivotti hyviä reenejä lisää.

Lumia odotti extra palkka radal alkupäässä lelu ja kissanruokaa. Hyvä fiilis jäi vaikkei tulosta saatukkaan.
Nyt tiedän mitä reenataan lisää paljon. Olishan se ollut kiva jo saada mutta eipä tässä kiire.

Nyt oli oma keskilinja työskentely tosi hyvällä mallilla, Lumi ei vale ilmaissut ennen kuin 100m ja muutenkin tekeminen kaiken kaikkiaan hyvä.

Nyt jännityksellä odotetaan noita juoksuja josko ne pian alkaisivat...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti