torstai 19. huhtikuuta 2012

Haussa harjoitellaan

Ilmaisua irtorullilla ja nyt olis neljä erillistä kertaa takana ja voi että on loistava työmyyrä tuo Lumi.
Ollaan nyt tehty ns. kolmiota jossa maalimiehellä on irtorulla ja on rulla valmiina siten että on selkä kohti keskilinjaa ja kuljettaa rullan edestään ja kun Lum saa rullan, näkee taas minut ja tuo sitten niin vauhdilla rullan mulle, että saan tosissani edetä ollakseni Lumia edellä keskilinjalla.
Tätä ollaan tehty avomaastossa ja kerran metsässä, seuraavaksi taas metsään ja mielellään avoimeen sellaiseen. Kunpa tuo metsä hieman kuivuisi niin pästäisiin todenteolla reenaileen =)

Eka esine-ruutukin tehtiin ja hienosti Lumi muisti mikä on homman nimi =)
Talloin pienemmän ruudun näin alkajaisiksi n.35m syvä ja 5m leveän kahdella esineellä.
Ekan juoksi ohi vasemalle palasi ruutuun ja nosti kuitenkin nopeasti, tosin kantoi alkuunsa kuin olisi ollut jotain hirveetä kannettavaa, toi melkein perille kun pysähtyi ja kahmaisi esineen tassujen alle kuin omiakseen, onneksi en ehtinyt tehdä tai sanoa mitään kun Lumi vain paransi otteen esineestä tuodakseen sen mulle jollonka onneksi kehuin toooosi paljon. Vitsi kun mulla on niiin hyvä koira !!

Toisen esineen luo lähti täysillä ja suoraan. Juoksi puolen metriä yli kun haistoi ja taas täysillä mun luo. Oli niin hyvä eka ruutu että seuraavaksi tehään tätä jonkun seurassa etten ainakaan sössi kun on niin hyvällä pohjalla. Ainakin mun mielestä.=)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti