keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

kesä kuulumisia

Hakuleirillä tuli käytyä ja molempina päivinä saatiin paljon oppia ja ihan kokeillakkin monenlaista. Lauantai päivänä harjoittelimme tuulitreeniä ja Lumilla oli hyvin nenä auki.
Sunnuntaina otimme risteilyä ja kivasti sekin meni. Palattiin hieman askelissa taaksepäin ja Lumin vauhtikin parani loppua kohden. Kaiken kaikkiaan meni viikonloppu hienosti.

Erkkareissakin Lumi on käynyt ja tosi hyvin koko reissu meni, kehässä kulki , seisoi hyvin ja tuomarikin sai kokeilla kaiken. Lumi oli pikkupentujen pn3. Hieno kokemus ja seuraavaksi Lumin kanssa suuntaamme Poriin heinäkuun lopulla.

Tottispäivää vietettiin yhden lauantai päivän helteisissä merkeissä ukkosen jylistellessä lähes päällä..itse tietenkin hieman ukkosta pelkään mutta Lumia ei sitten ollenkaan..
Opittiin uusia kikkoja seuraamiseen, liikkeestä maahan menoon ja moneen muuhun. Piti ihan treeni päiväkirjaan kirjailla päivän jälkeen kun ei niitä näin muista. Paljon saatiin uusia juttuja avuksi sivulle tuloonkin ja seuraamisen tiiviyteen, miten ihan vaan hetsaan Lumia ja siitä seuraaminen suoraan vauhdilla, ja kuinka pienillä asioilla saatiin suuria tuloksia..

Haussa Lumi jo eteni viikonloppuna niin pitkälle että haettiin haju maalimiehestä n.20syvyydestä samalla sanon hajun saatuaan Lumille "missä on" ja palataan keskilinjalle josa Lumin lähetän nostamaan maalimiehen, hienosti löytyi neljä maalimiestä näin ja viimeinen vielä palkkasi lelulla. Oli tosi hyvä treeni vaikka itse vähän jänskätin miten menee..
näin taidetaan tehdä seuraavakin treeni..

Laitilassa esineruudulla...no jopas olen pöljä ollut kun iteksemme oleme treenailleet ja hienosti on Lumi noutanut esineet, omia mun hajulla..nooh nyt olikin sitten vieraita esineitä löysi muttei nostanut..ei voi olla totta no todellakin oli totta..omat treenit pois ja vierilevar esineet kehiin!!! Otettiin uudestaan nouto ja toihan se Lumi sieltä sitten esineen..

uusi päivä ja isompi tallottu esineruutu ja vieraat esineet..näytettiin Lumille esine 1kpl vietiin ruudulle, etenee kivasti kas esine jota Lumi ei nostanut..hmmm joo uudestaan lähetys toistoilla ja lopuksi hihnaan Lumi, mennään esineelle ja sanon "tuo" niin johan ottaa kantaakseen, kerta vielä näyttäen esineen Lumilla ja etenee taas hyvin ja toikin sitten, itse olin hämilläni mutta kun en ole osannut asiaa ajatella että esine valikoiman pitää olla laaja ja hajut niissä jotain muuta kuin omat. Nyt sitten harjotellaan mahdollisimman paljon vieraan tuoksusilla esineillä.

Jälkiruutu on vaihtunut nyt sitten Jansun opastuksella kolmioon josta lähtee pieni pätkä suoraa, Lumi etenee rauhallisesti ja nenäänsä käyttäen, isompi harjoteltava onkin nyt missä se liina kulkee, vatsan alta heiman häiritsee mutta totutellaan siihen..

Aika menee niin vauhdilla ja paljon tehdään kaikenlaista ja kun toisinaan nettikin takkuilee on päivitykset tänne jääneet pahasti tekemättä..jälleen yritän parantaa ahkeruutta tänne kirjailla Lumin kuulumisia =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti